Uusi sosiaalisuuden aikakausi on alkanut. Minä, joka olen jo lähes kaksi vuotta vetäytynyt lähes täydellisesti kuoreeni, olen alkanut jälleen sosiaaliseksi. Juttelen vieraille ihmisille (niin, Äiti ei kai suoranaisesti koskaan kieltänyt tätä harrastusta, mikä tietysti tässä tilanteessa on ihan hyvä). Olen saanut uusia, hyviä kavereita. Syksyllä syntynyt, pieni kaveripiiri on laajentunut moneksi kaveripiiriksi ja osittain jopa hyviksi ystäviksi, näin uskoisin.

Bileitä riittää. Yritän käydä kaikissa, mihin vain aika riittää. Ei aina tarvitse edes juoda paljon, sosiaalinen elämä voi silti olla hauskaa. Joskus voi olla jopa hauskempaa kun ei juo niin paljon.

Eniten syytän tästä kaikesta Speksiä. Sitä kautta olen tullut lähes väkipakolla sosiaaliseksi, kun olen "joutunut" tutustumaan vieraisiin ihmisiin vuosikurssista piittaamatta. Tästä rohkaistuneena olen uskaltautunut juttelemaan muillekin vieraille - no, lääkisläisille, mutta kuitenkin...

Huonosta opintomenestyksestäni piittaamatta olen jälleen kerran tullut siihen tulokseen, että tämä on minun paikkani. Juuri tämä lääkis ja juuri näiden ihmisten kanssa.